Jari Fors kirjoitti: Pekalta tosi hyvä kommentti, olen kanssasi pitkälti samaa mieltä.
Otanpa kantaa myös tuohon asiaan, että nuorelle koiralle pitää ampua jäniksiä. Esimerkki; kaksoisvalio nartulleni Alapörkän Ladylle ammuttiin ensimmäinen jänis koiran ollessa reilun 3-vuotias ja muutaman ykkösen jo ennen sitä ajanut. Toinen jänis ko.koiralle ammuttiin viime syksynä ja koira oli jo edellisen vuoden piirinmestari ja Tähtivalio ! Muita jäniksiä sille ei ole sitten ammuttukaan. Ko.koira yleensä vielä toisena päivänä tekee sen paremman tuloksen.
En ole ampumista vastaan, mutta meillä on ollut kertakaikkiaan niin heikot jäniskännat, että en ole raaskinut ampua, kuin mukavaa hommaa se olisikin.
Kirjoituksellani haluan tuoda esiin sellaisen asian, että jos suomenajokoiralla on perimässään synnynnäinen metsätysinto, niin ei sitä tarvi sille jäniksiä ampumalla lisätä. Ajotaito kehittyy ajamalla pitkiä ajoja ei 15-30 tupsauksilla joihin jänis yleensä kaadetaan !
Näin se on. Useimmat ajaa ampumattakin.
Silti toinen huoleni on yleisellä tasolla, että kun ajokoirahommasta tulee pelkkää kilpailua, unohtaako koiraväki mitä varten sitä koiraa pitikään jalostaa?
Yleensä menestyvä ajuri on myös erittäin hyvä metsästyskoria, mutta poikkeuksia on. Vaikka jahdattaisiin järkevästi, metsästys pitäisi pysyä kirkkaimpana päämääränä jalostuksessa. Nyt en ole varma onko aina enää näin. Toivottavasti on.
Koirista ei saa tulla liian hitaita eikä liian löysiä, haukun pitää kertoa, ja koiran pitää ajaa pääsääntöisesti läheltä.