Karahka kirjoitti:Hela kirjoitti:Hulluuttahan se on kokeita järjestää jos kettuja ei ole joten auton nokka vaan kohti etelän kettutarhoja
Onko varma että sillä koirat paranee?
Heinlax kirjoitti:Miten on mahdollista että sulalla on tyhjät maastot.Lumella löytyy kettuja,vähän kulostaa oudolta.
Vaatikaa sitä paljaanmaan tulosta vaikka kuinka suu vaahdossa; me kasvattajat määräämme kuitenkin suomenajokoirien kehityksen suunnan KOSKA me valitsemme urokset, eikä päinvastoin.
Reporetku kirjoitti:Kyllähän säännöt pitää olla sellaiset, että niillä pärjää joka puolella Suomea. Sikäli nykyiset ovat aika hyvät. Olosuhteet ovat aivan erilaiset etelässä ja pohjoisessa ja sikäli myös vaatimukset hyvästä kettukoirasta. Tärkein ominaisuus kettukoiralla on hyvä hakusitkeys ja sitä mitataan ennen kaikkea vaikeissa lumiolosuhteissa vanhoilta yöjäljiltä. Toinen lähes yhtä tarkeä ominaisuus on "kettuverisyys", eli koira nostaa oikean otuksen, vaikka metsä vilisee sorkkaelukkaa ja jänistä. Nämä ominaisuudet mitataan usein parhaiten vapaassa haussa etelän peuramailla.
Papana kirjoitti:Karahka kirjoitti:Kuinka kovia ne etelän poikain koirat on hakemaan kylmähakua,eli minkälaista
hakulenkkiä ne heittää ilman yöjälkeä?
Meilläpäin viimekaudella "paras" haku oli kolmella autolla jokaiselle likemmäs 100km mittariin
eikä vielä löytynyt yöjäkeä,hakeeko ne teijän sesset vielä laajemmin?
Minusta ajokoirapuolella on ongelma ajokokeissa käyttämättömät/käymättömät koirat eikä liian
liian veltot säännöt,siitä mistä moinen käymättömyys johtuu voisi joskus keskustella.
Mitäs ne "kahenviikon valekoe" miehet sanoo tästä pystykorvaväen koemudosta:
http://www.spj.fi/sitenews/view/-/nid/49/ngid/7
Noin saadaan kokeisiin harrastajia ja koiria.
Eikä ruuvaamalla sääntöjä aina vain hankalammiksi.
eihän ne kovia ole mutta sen verran vaan että kettukinkaaksi pääsee
Heinlax kirjoitti:Miten on mahdollista että sulalla on tyhjät maastot.Lumella löytyy kettuja,vähän kulostaa oudolta.
Hela kirjoitti:Saadan varmasti lisää tietoa kyseisistä koirista ja niiden taipumuksista esim. kiinnostaako valkohäntäpeura olleenkaan,miten koira irtoaa ryhmästä kun ei lyödä suoraan jäljelle ja jos irtoaa niin minkä se sieltä metsästä nostaa.Nämäkin on omastamielestäni tärkeitä seikkoja.Toki onhan niitä sellaisiakin miehiä jotka eivät lähde kettujahtiin kuin lumella ja silloin he eivät arvosta myöskään sulanmaan hakua/ajoa
Hela kirjoitti:Kyllä on viisaita koiria kun tietävät ettei sinne metsään kannata mennä kun ei siellä ole kettua
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa