Patti rintakehässä

Koiran ruokintaan ja terveyteen liittyviä juttuja.

Patti rintakehässä

ViestiKirjoittaja MarKe päivämäärä La Tammi 24, 2009 6:54 pm

Koirallemme kasvoi eteen etutassujen väliin rintaan peukalonpään kokoinen
patti, jonka kohdalta lähti karvat ja iho punoitti ja näytti muutenkin tulehtuneelta.
Patti ei lähtenyt pois kotikonstihoidoista huolimatta, ja veimme koiran eläinlääkärille.
Eläinlääkäri oli sitä mieltä että kyseessä on "ajopatti", joka tulee kun koira juoksee metsässä ja
rinta osuu risukkoon tai lumihangen reunaan ajaessa ja hankautuu. Patin ilmaantumis aikaan koira ei
kuitenkaan ollut käynyt metsällä. Eläinlääkärin mielestä se piti leikata pois ottamalla laajalti ihoa sen
ympäriltä, ettei se uusisi. Näin tehtiin, tuloksena n 15cm haava ja vaikea paraneminen (tikit ei kestäneet kiinni,
tulehtumista jne).

Eläinlääkäri neuvoi metsällä käyttämään liiviä koiralla, ettei rinta hankautuisi. Käytetty semmoista ollaankin nyt.
Nyt, 6kk jälkeen patti on tullut takaisin ja huomattavasti isompana.

Onko kellään kokemusta tämmöisestä? Jos on, niin mielellään kuulisin millaisia kokemuksia ja diagnooseja.

marika
MarKe
 

Re: Patti rintakehässä

ViestiKirjoittaja miccis päivämäärä La Tammi 24, 2009 9:19 pm

Eläinlääkäri on oikeassa, ajopatti / ajopahka, monella nimellä tunnettu ongelma. Onneksi ei ole omilla koirilla koskaan esiintynyt.

Sitä on nykyään aika harvakseltaa, mutta usein ongelma tulee syvärintaisille koirille. Joku sanoo, että tietyissä suvuissa tätä esiintyy tiheämmin kuin toisissa. Leikkauksella poistetaan, mutta kuten teilläkin kävi, takaisin tulee todennäköisyydellä suuri.
miccis
 

Re: Patti rintakehässä

ViestiKirjoittaja MarKe päivämäärä Su Tammi 25, 2009 9:25 pm

Pitääkö se aina leikata pois kun tulee? eka leikkauksessa otettiin nahkaakin pois niin reilusti, että näinköhän uutta leikkausta kestää.
Onko kasvain minkälaatuinen? Onko riski muuttua syöväksi/levitä?
MarKe
 

Re: Patti rintakehässä

ViestiKirjoittaja kalkkis päivämäärä Ti Tammi 27, 2009 10:37 pm

jossainmäärin perinnöllinen, uusiutuu poikeuksetta leikauksen jälkeen ja kasvaa suurenmaksi iänmyötä. valitettavasti koiran elinikänen ongelma.
kalkkis
 

Re: Patti rintakehässä

ViestiKirjoittaja pippuri päivämäärä Pe Tammi 30, 2009 7:06 pm

Muistan lukeneeni että ns. kölirintaisten koirien vaiva.Valitettavasti uusii helposti..
pippuri
 

Re: Patti rintakehässä

ViestiKirjoittaja metsässä päivämäärä Pe Tammi 30, 2009 7:46 pm

Kannattaa katsoa,minkälainen on koirankopin sisäänkäynti,että ei hankaannu siinä.
metsässä
 

Re: Patti rintakehässä

ViestiKirjoittaja sarip päivämäärä Ke Helmi 04, 2009 11:30 am

Minkä ikäinen koira kyseessä?
Otettiinko patista näytepala, jolla varmistettiin ettei kyseessä ole kasvain?
sarip
 

Patti rintakehässä

ViestiKirjoittaja topukka päivämäärä La Joulu 26, 2009 8:42 pm

Meidänkin koiralla rintakehässä patti mutta ei ole lähtenyt nahkaa. Olen miettinyt että mikä se voisi olla?
Kasvain?... Rasvapatti? On ikään kuin kiinni "jossain". jalassa myös patti joka taasen on irtonainen?

Osaako kukaan selittää?
Onko kasvaimet/syövät perinnöllisiä? TAi miten yleisiä ajokoirilla?
topukka
 

Re: Patti rintakehässä

ViestiKirjoittaja Hönä päivämäärä Ti Joulu 29, 2009 1:29 pm

Rasvapatit tunnistaa siitä, että ne ovat ihon alla liikuteltavissa olevia patteja. Eli niitä pystyy kädellä muljuttamaan ja tuntuvat irtonaisilta.
Kavaimet ja muut kudosvauriot ovat taas kiinteitä ja ne eivät tunnu liikkuvilta tai ovat vähemmän liikkuvia kuin rasvapatit. Pahalaatuisten kasvaimien kohdalla myös ihoon saattaa tulla muutoksia.

Epäilyttävissä tilanteissa kannattaa mennä eläinlääkärille otattamaan kudos näyte, että selviää onko hyvänlaatuinen vai pahanlaatuinen kasvain.
Hönä
 

Re: Patti rintakehässä

ViestiKirjoittaja kettu1 päivämäärä Ti Joulu 29, 2009 2:22 pm

Koirallemme kasvoi eteen etutassujen väliin rintaan peukalonpään kokoinen
patti, jonka kohdalta lähti karvat ja iho punoitti ja näytti muutenkin tulehtuneelta.
Patti ei lähtenyt pois kotikonstihoidoista huolimatta, ja veimme koiran eläinlääkärille.
Eläinlääkäri oli sitä mieltä että kyseessä on "ajopatti"

Eläinlääkäri kyllä tunnistaa patit. Eiköhän ole ajopatti kyseessä.
kettu1
 

Re: Patti rintakehässä

ViestiKirjoittaja karnu päivämäärä Ke Joulu 30, 2009 5:07 pm

Yhdyn edellisen kirjoittajan mielipiteeseen. Uroksellemme tällainen patti ilmaantui, kun (omaa tyhmyyttämme ja peittojen riepotteluun kyllästyneinä) liimasimme kokolattiamattoa koiratalon pehmukkeeksi. Eka leikkaus epäonnistui - eli patti kasvoi takaisin, mutta toisen leikkauksen jälkeen ei ongelmia ollut. Koira eli terveenä ja metsäkuntoisena 13-vuotiaaksi. Eläinlääkäri kertoi, että amerikoissa näitä hoidetaan sädettämällä koboltilla. Patti ei aristanut, oli ennemminkin mustanpuhuva kuin punainen. Tietty ihotyyppi altistaa patin kasvuun. Koiralla on muutama kymmen jälkeläistä, eikä ainakaan minun tuntemillani ole pattia ollut. Pehmukeongelma ratkaistiin kiinnittämällä listoilla räsymattoa makuulavoille. Alkuun koirat niitä purkivat, mutta viime vuodet ovat kestäneet hyvin, kirpparilta saa aina halpoja likaisten tilalle. Kuulin varoituksia, että joskus joku tessu oli tukehtunut matonkuteisiin, mutta isäntä sanoi, että jos ovat niin tyhmiä, niin joutavat mennäkin.
karnu
 

Re: Patti rintakehässä

ViestiKirjoittaja Aku päivämäärä To Joulu 31, 2009 6:40 pm

Levanteri on pitkälti oikeassa, pehmusteiden puute on suurimpia syitä rintapahkaan. Itselläni oli aikoinaan uros joka siivosi makuulaveriltaan kaikki pehmeän pois .Listoilla ja ruuveilla laitetut matot joiden alle laitoin pehmusteita se kuopi ja repi pois, heinät ja oljet yms se siirsi sivuun ja makasi yleensä rinta vasten paljasta puupintaa. Tästähän ei hyvää seurannut vaan koiralle alkoi kasvaa rintapahka ja vieläpä koiran kiinipitoaikaan.Pahka leikattiin puhtaaseen ihoon asti ja näytti hyvältä, mutta se myöhemmin uusiutui mutta ei niin pahana ,koska löysin jotain erikoiskangasta tai mitä lie olikaan , jota se ei saanut revittyä.Tuntuu myös siltä että koiran alustallaan makaamisasennolla on myös merkitystä pahkan syntymisen suhteen, koska mielestäni muut koirani eivät ole olleet makuulla niin paljon rintansa päällä kuin tämä koira , vaan ovat maanneet enemmän kyljellään.
Aku
 

Re: Patti rintakehässä

ViestiKirjoittaja jänes päivämäärä To Joulu 31, 2009 6:59 pm

Kun ajuri saa makoilla tuvan lämpösessä, niin ei tule pahkoja. Korkeintaan "sohvapahka" saattaa yllättää, mutta onneksi se ei ajoa haittaa :lol:
jänes
 

Re: Patti rintakehässä

ViestiKirjoittaja Aku päivämäärä To Joulu 31, 2009 7:28 pm

Kyllä se on hienoa jos ajuri saa makoilla sohvalla päivät läpeensä ,tietysti metsäpäivät poislukien.
Omani kyllä saa muutaman tunnin myös tutustua sohvan hienouksiin ajopäivänsä päätteeksi.Sitten se yleensä haluaa taloonsa. öhm .sviittiinsä lepäämään ansainneensa levon.
Aku
 

Re: Patti rintakehässä

ViestiKirjoittaja Arrianus päivämäärä To Joulu 31, 2009 10:03 pm

Ajopatista löytyy paljon esimerkkejä ja kirjoituksia etenkin 1930-luvulla. Sen lisäksi esiintyi iho-ja karvapeitteen muutoksia myös kyynärpäissä ja kinnernivelissä. Oli ihan tavallista, että torppareilla oli samanaikaisesti jopa toistakymmentä ajokoiraa hoidossa ja treenattavana. Nämä koirueet lepäilivät pääsääntöisesti paljailla puulavereilla yhteisessä tarhassa. Vaikka koppeliajo olikin ns. rautaa, niin siitä huolimatta aina jokin koirista joutui viettämään yhtäjaksoista laverielämää pitkätkin ajat. Voipi hyvinkin olla, että ko. ongelman syy = kova alusta, on vielä nykyäänkin joidenkin koirien kohtalona.
Arrianus
 

Seuraava

Paluu KOIRAN RUOKINTA & TERVEYS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa