Kyllä sillä varasertillä voi pyyhkiä vaikka takapuolensa, mutta suosittelen ottamaan sen hakaneulan ensin pois, ellei nyt sitten satu tykkäämään sen sortin kivusta
Varaserti - niin lähellä, mutta ah, niin kaukana. Siinä tapauksessa, äärimmäisen harvoin, jos se SERTI joudutaan näyttelyn jälkeen siirtämään niin se siirtyy vara-sertin saaneelle. Jos vaikka myöhemmin huomataan että sertin saanut koira ei ois vaikka ikänsä puolesta vielä saanut kisata esim. Nuorten luokassa missä oli sertin vastaanottanut niin tulos mitätöidään.
Kyllä se vara-sertin saanut koira on ulkomuodoltaan valionarvoinen samalla tapaa kuin sen sertinkin saanut, mutta MVA titteliin tarvitaan silti ne sinivalkoiset ruusukkeet, siihen titteliin ei riitä edes repullinen niitä vaaleansinisiä. Vaikka niin moni luulee vielä tänäkin päivänä, että kolme varasertiä ku koira saa niin,PUFF, ne muuttuu yhdeksi sinivalkoiseksi serti ruusukkeeksi.
(kehäsihteerinä siinä on sitten että
, mistä ihmeestä näitä aina sikiää)
Kävipä kerran niin beagle kehässä,että tuttavani oli ilmoittanut vajaa 15kk:n ikäisen koiran NUORTEN luokkaan...ennen kehää sanoin että käys kehäsihteerille sanomassa, että se ei vielä ikänsä puolesta voi siinä luokassa kisata...selvitin että katos jos käy niin että saa sertin luokasta jossa niillä ei ole ikänsä puolesta oikeutta kilpailla niin se tulos mitätöidään (mitätöidään siis muukin tulos). Koira sitten kilpaili lopen oikeassa, juniori, luokassa ja sai narttujen sertin ja oli lopulta ROP.