Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

Asiaa näyttelyistä, koiran esittämisestä ja muuta näyttelyihin liittyvää porinaa

Re: Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

ViestiKirjoittaja Pentti Alhosaari päivämäärä Ma Huhti 29, 2013 9:48 pm

Tarmo Leinonen kirjoitti:
Jari Fors kirjoitti:Kyllä tuntuu, että olen täysi aloittelia ulkomuototuomarihommissa, kun luki tuon Pentin "kolumnin" Haapaveden näyttelystä. Täytynee pyytää virka-apua Pentiltä kun lähtee seuraavaan näyttelyyn arvostelemaan :D

Jari ei tarvitse pyydellä virka-apua. Me kun ollaan leikitty täällä ulkomuototuomaria koirien kuvien perusteella, niin Pentiltä vaan tais unohtua, ettei meillä ole niitä tuomarioikeuksia, eikä oikein näkemystäkään koirien arvostelusta.
Minä ainakin annan arvoa näyttelytulokselle, jos Jari Fors on koiran arvostellut.

Ei ole ollut tarkoituskaan alkaa antamaan neuvoja kokeneelle ja varmasti hyvin rotuun perehtyneelle ulkomuototuomarille, kirjoitin vaan kyseisessä näyttelyssä näkemästäni ja kokemastani omilla mielipiteillä "höystäen". En kuulu mihinkään "hallintoneuvostoon" enkä jäävää itseltäni oikeuksia julkituoda mielipiteitäni varsinkaan sellaisilla foorumeilla, jotka ovat sitä varten..eikä sitä tee muutkaan. Ja tuosta Tarmon kommentista jää hieman "paskamainen" maku..nimittäin hänelle itselleen :? .

Onhan minulla se oma näkemys ajokoira-asioista ja tällä keskustelupalstalla täydet "tuomarioikeudet". Tulee mieleen eräs sketsi Speden elokuvasta, jossa pidettiin kokousta, taisi Spede olla "the boss" ja kysyi eräältä firman hallituksen jäseneltä mielipidettä erääseen asiaan. Kun Spede sai vastaukseksi pelkästään epävarmaa änkytystä, hän nosti tämän kaverin kokouspöydän tuolilta ikkunan kukkalaudalle istumaan ja sanoi "tämän kokouspöydän ääressä ei istu sellaisia henkilöitä, joilla ei ole mielipidettä". :D
Pentti Alhosaari
 
Viestit: 661
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 6:06 pm

Re: Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

ViestiKirjoittaja Tarmo Leinonen päivämäärä Ti Huhti 30, 2013 9:16 am

Pentti Alhosaari kirjoitti:
Tarmo Leinonen kirjoitti:
Jari Fors kirjoitti:Kyllä tuntuu, että olen täysi aloittelia ulkomuototuomarihommissa, kun luki tuon Pentin "kolumnin" Haapaveden näyttelystä. Täytynee pyytää virka-apua Pentiltä kun lähtee seuraavaan näyttelyyn arvostelemaan :D

Jari ei tarvitse pyydellä virka-apua. Me kun ollaan leikitty täällä ulkomuototuomaria koirien kuvien perusteella, niin Pentiltä vaan tais unohtua, ettei meillä ole niitä tuomarioikeuksia, eikä oikein näkemystäkään koirien arvostelusta.
Minä ainakin annan arvoa näyttelytulokselle, jos Jari Fors on koiran arvostellut.

Ei ole ollut tarkoituskaan alkaa antamaan neuvoja kokeneelle ja varmasti hyvin rotuun perehtyneelle ulkomuototuomarille, kirjoitin vaan kyseisessä näyttelyssä näkemästäni ja kokemastani omilla mielipiteillä "höystäen". En kuulu mihinkään "hallintoneuvostoon" enkä jäävää itseltäni oikeuksia julkituoda mielipiteitäni varsinkaan sellaisilla foorumeilla, jotka ovat sitä varten..eikä sitä tee muutkaan. Ja tuosta Tarmon kommentista jää hieman "paskamainen" maku..nimittäin hänelle itselleen :? .
Sori pentti, imasit herneet nokkaan turhaan. :wink:
Tottahan se on ,jos tuntee, että on niin hyvä ja tietävä ,niin voi arvostella ulkotuomariakin arvostelustaan, mutta toivoisin ettei mentäisi siihen, että jokaisen näyttelyn ja kokeen jälkeen ,alettaisiin arvostelemaan tuomareita.
Vaikka meillä onkin siihen mahdollisuus ja oikeus. :evil:
Tarmo Leinonen
 
Viestit: 325
Liittynyt: Pe Elo 31, 2012 4:30 pm

Re: Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

ViestiKirjoittaja Alpo Kananen päivämäärä Ti Huhti 30, 2013 11:21 am

Jari Fors kirjoitti:Kyllä tuntuu, että olen täysi aloittelia ulkomuototuomarihommissa, kun luki tuon Pentin "kolumnin" Haapaveden näyttelystä. Täytynee pyytää virka-apua Pentiltä kun lähtee seuraavaan näyttelyyn arvostelemaan :D

Pistäkeepäs viestiä missä näin tapahtuu niin tuuaan hauvelit kuulolle mitä nuo saes kahelta näen eriävältä tuomarilta :wink:
Alpo Kananen
 
Viestit: 386
Liittynyt: To Elo 23, 2012 4:39 pm

Re: Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

ViestiKirjoittaja Petri Hynönen päivämäärä Ti Huhti 30, 2013 6:35 pm

Tervehdys. En ollu Haapaveen näyttelyssä, joten en ota kantaa siellä arvosteltuihin koiriin tai koirien arvosteluun. Itse en koirien rakenteesta paljoa tiiä. Varmaksi erotan Erin ja H koirien eron, samoin koiran luonteen ymmärrän, erotan selvä luonteisen ja luonnevikaisen varmasti, silmät on sielun peili.
Tälläisenä harrastelijana olen kuitenkin nähnyt joitakin luonnevikaisia ja rakenteellisesti enempi H kuin Erin muotovalioita. Jotenkin nämä tapaukset vaan vievät minulta uskon rehellisyyteen, koska osaamisesta meillä ei koirien arvostelu jää kiinni tässä maassa.
Se että meillä joku niinkin asiallisesti, kuin Pentti kirjoittaa näyttelykokemuksistaan, on vain hyvä ja positiivinen asia tälläkin keskustelupalstalla. Kaikki eivät halua tai osaa olla aina niin taitavia, että osaavat sanoa sen minkä kuulija haluaa kuulla. Itse kuulun tuohon osaamattomien porukkaan.
Petri Hynönen
 
Viestit: 10
Liittynyt: Ti Syys 18, 2012 12:01 pm

Re: Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

ViestiKirjoittaja jari huttunen päivämäärä Ti Huhti 30, 2013 7:09 pm

Täyttä pelleilyä koko näyttelytouhu.Miten sama koira voi olla H:n ja sertin arvoinen?Menee ydinfysiikan puolelle?Siellä hiukkanen voi olla kahdessa paikassa yhtäaikaa.Itse haen sen pakollisen tuloksen,muutoin en kusekkaan näyttelyihin päin.
jari huttunen
 
Viestit: 283
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 9:32 pm

Re: Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

ViestiKirjoittaja teppo tuomola päivämäärä Ti Huhti 30, 2013 7:40 pm

jari huttunen kirjoitti:Täyttä pelleilyä koko näyttelytouhu.Miten sama koira voi olla H:n ja sertin arvoinen?Menee ydinfysiikan puolelle?Siellä hiukkanen voi olla kahdessa paikassa yhtäaikaa.Itse haen sen pakollisen tuloksen,muutoin en kusekkaan näyttelyihin päin.

tuo se hauskaa onkin ja jotkut hakkaavat rahaa näyttely maksuihin ja 20 kerta toden sanoo ja saa sen 3nen sert
teppo tuomola
 
Viestit: 1219
Liittynyt: To Elo 23, 2012 12:26 pm

Re: Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Ti Huhti 30, 2013 8:45 pm

Kirjoittaja teppo tuomola päivämäärä Tänään, 20:40
jari huttunen kirjoitti:Täyttä pelleilyä koko näyttelytouhu.Miten sama koira voi olla H:n ja sertin arvoinen?Menee ydinfysiikan puolelle?Siellä hiukkanen voi olla kahdessa paikassa yhtäaikaa.Itse haen sen pakollisen tuloksen,muutoin en kusekkaan näyttelyihin päin.

tuo se hauskaa onkin ja jotkut hakkaavat rahaa näyttely maksuihin ja 20 kerta toden sanoo ja saa sen 3nen sert

No mitalilla on monta puolta :) Kyllähän näyttelyt ovat yhtä suuri osa koiratoimintaa, kuin ajokokeetkin. Se on se toinen puolivuotta :)
Jotenkin vaan tuntuu, että ajokoepuolella koirat kuitenkin saavat koiralle ominaisemman/totuudenmukaisemman arvostelun, kuin näyttelypuolella.
Näyttelyissä koiria arvostelee liian harva ulkomuototuomari joukko. Ei voi millään välttyä "kotiinpäinvetämisajattelulta"
Hyvänä esimerkkinä X Ruskametsän Manu, joka sai kaikki serttinsä ei-kasvattajatuomareilta.
Toisaalta on kovin vähän näyttelyitä, joissa tuomari on ei-suomenajokoirakasvattaja. Kun katsoo heidänkin "koirasilmää", näyttäisi "silmä" olevan kohallaan useammankin rodun kohdalla. esimerkkinä vaikka Elena Ruskovaara.
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

ViestiKirjoittaja kalevi rytky päivämäärä Ke Touko 01, 2013 2:35 pm

Kalevi Vänskä kirjoitti:

Vähän paistaa läpi kaiman kirjoituksessa kateudella maustettu katkeruus. Hae jostain konsulttiapua seuraavan pennun valintaan - voi lievittää tautia :lol: Jos itselläsi ei ole silmää nähdä koiran rotumääritelmän mukaista rakennetta ei kannata tuoda vajavaisuuttaan esille ja yrittää mollata ulkomuoto -tuomareita.
kalevi rytky
 
Viestit: 1447
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 6:47 pm

Re: Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

ViestiKirjoittaja Hannes Heiskala päivämäärä Ke Touko 01, 2013 3:30 pm

Kalevi Vänskä kirjoitti:Näyttelyissä koiria arvostelee liian harva ulkomuototuomari joukko. Ei voi millään välttyä "kotiinpäinvetämisajattelulta" Hyvänä esimerkkinä X Ruskametsän Manu, joka sai kaikki serttinsä ei-kasvattajatuomareilta.
Toisaalta on kovin vähän näyttelyitä, joissa tuomari on ei-suomenajokoirakasvattaja. Kun katsoo heidänkin "koirasilmää", näyttäisi "silmä" olevan kohallaan useammankin rodun kohdalla. esimerkkinä vaikka Elena Ruskovaara.

Tämän kappaleen sisältö ei kyllä ainakaan minulle aukea - voisiko kirjoittaja hieman selventää?
Hannes Heiskala
 
Viestit: 106
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 12:27 pm

Re: Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Ke Touko 01, 2013 3:32 pm

Vähän paistaa läpi kaiman kirjoituksessa kateudella maustettu katkeruus. Hae jostain konsulttiapua seuraavan pennun valintaan - voi lievittää tautia :lol: Jos itselläsi ei ole silmää nähdä koiran rotumääritelmän mukaista rakennetta ei kannata tuoda vajavaisuuttaan esille ja yrittää mollata ulkomuoto -tuomareita.

En veikkonen minä oo katkera, enempikin huvittunut :wink: Mulla tarha täynnä H-koiria ja edelleenkin aion osallistua näyttelyihin niillä, käytän tuota Markun taktiikkaa :lol:
Ja voihan niillä osallistua toisen puolivuotta ajokokeisiin, jos joku niistä sattuis vähän ajamaan :lol: Uskon kyllä, että on paljon koiria, jotka ovat jokasuhteessa niin ulkonäöltään, kuin ajotaideltaa parempia, kuin minun tarhan koirat... siitähuolimatta en niitä vaihda, päinvastoin olen jo sopinut ensikevään pennutuksen - ihan vaan kiusalla. :D
Tään päivän lenkillä otettu kännykkäkuva
Kuva

Uploaded with ImageShack.us

lisäys:
Tämän kappaleen sisältö ei kyllä ainakaan minulle aukea - voisiko kirjoittaja hieman selventää?

Tästä aiheesta käytiin keskustelua, kun valittiin MV 2014 tuomarit, minun mielipide selityksineen löytynee sieltä, en viittsi enää aloittaa senkummemin vanhaa keskustelua :lol:
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

ViestiKirjoittaja kalevi rytky päivämäärä Ke Touko 01, 2013 8:12 pm

[quote="Kalevi Vänskä"][quote]
En veikkonen minä oo katkera, enempikin huvittunut :wink: Mulla tarha täynnä H-koiria ja edelleenkin aion osallistua näyttelyihin niillä, käytän tuota Markun taktiikkaa :lol:

Nyt on kaima oivaltanut oikein, kun aijot ottaa Markusta mallia ja käyttää hänen taktiikkaansa. Markku on saavuttanut kasvattajana pronssisen, hopeisen ja kultaisen kasvattaja-palkinnon. Lisäksi kennelliitto on myöntänyt Hänelle arvostetun Vuolasvirta-palkinnon. Siinäpä on kaimalle työsarkaa malliksi.
kalevi rytky
 
Viestit: 1447
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 6:47 pm

Re: Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Ke Touko 01, 2013 8:43 pm

Minä tiijän Markun saavutukset, onneksi olkoon Markku pitkäaikaisesta ja menestyksellisestä kasvatustyöstä :lol: Mulla ei oo henk kohtaisesti noin kunnianhimoisia tavoitteita, mulle riittää ajava, terveluonteinen, suomenajokoira. En hae muotisukuja, enkä tule astuttamaan koiriani millään "muotiuroksella", mulla on aikaa etsiä ajavia, terveluonteisia, vähäkäytettyjä ja ulkomuodoltaan vähintään H-/tai parempia koiria ja käyttää niitä isäuroksina oman viimeisen koirani "rakentamisessa". Katsotaan, mihin pääsen tällä ajattelumallilla :D Toistaiseksi näyttää hyvältä :D
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

ViestiKirjoittaja jari huttunen päivämäärä Pe Kesä 14, 2013 7:54 pm

Kaveri käytti ajokoiraansa näyttelyssä.Sertin ja Ropin koira oli tuomarin mielestä H:n arvoinen :roll: .Hiukan erikoista.
jari huttunen
 
Viestit: 283
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 9:32 pm

Re: Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

ViestiKirjoittaja Petri Sallmén päivämäärä Pe Kesä 14, 2013 8:37 pm

Ei mitenkään kummallista, kaikki riippuu ulkotuomarista ja näkyy arvostelut heittelevän tosi paljon tuomareiden välillä :!: :D Puudeli tuomarille ei kannata viedä :D
Petri Sallmén
 
Viestit: 30
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 9:38 pm

Re: Suomenajokoiran ulkomuoto ja sen arvostelu

ViestiKirjoittaja jari huttunen päivämäärä Pe Kesä 14, 2013 9:17 pm

Petri Sallmén kirjoitti:Ei mitenkään kummallista, kaikki riippuu ulkotuomarista ja näkyy arvostelut heittelevän tosi paljon tuomareiden välillä :!: :D Puudeli tuomarille ei kannata viedä :D
Aivan,arvostelut heittää pahasti tuomareiden välillä,mutta mikä pahempaa,saman tuomarin arvostelut samalle koiralle :roll: Liekkö viisailla tai herroilla vastausta ko. ongelmaan.
jari huttunen
 
Viestit: 283
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 9:32 pm

EdellinenSeuraava

Paluu KEHÄNLAIDALTA

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa