Maailmanvoittaja 2014 tuomarit?

Asiaa näyttelyistä, koiran esittämisestä ja muuta näyttelyihin liittyvää porinaa

Maailmanvoittaja 2014 tuomarit?

ViestiKirjoittaja Metsän aatelia päivämäärä Pe Heinä 22, 2011 7:42 pm

Suomen Kennelliiton alaisille rotujärjestöille on lähetetty kysely tuomaritoiveista MV2014 näyttelyyn. Vieraillessani muiden rotujärjestöjen kotisivuilla, huomasin niiden kysyvän jäseniltään mielipidettä/toivetta maailmanvoittajanäyttelyn tuomareista oman rotujärjestön osalta. Vastausaikaa näyttäisi olevan aina heinäkuun loppuun saakka.

Suomen suurimman rotujärjestön (SAJ:n) toimesta ei teitääkseni ole tällaista kyselyä järjestetty, miksihän?
Metsän aatelia
 

Re: Maailmanvoittaja 2014 tuomarit?

ViestiKirjoittaja RF 10 päivämäärä Su Heinä 24, 2011 8:05 pm

SAJ:n rakenne- ja ulkomuototoimikunta tekee esityksen MV-2014 tuomareista SAJ:n hallitukselle ja asia käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa 13.8.2011 Mikkelissä.
Lähtökohta on, että tuomarin pitää olla sellainen, jonka oma rotu on suomenajokoira ja on nimenomaan tullut ulkomuototuomariksi SAJ:n kautta. Itseni olen jäävännyt tehtävästä, koska olin 1998 MV-näyttelyn tuomari, sillä haluan antaa muillekin mahdollisuuden ja kunnian arvostella MV-näyttelyssä.

terv. Jari Fors
RF 10
 

Re: Maailmanvoittaja 2014 tuomarit?

ViestiKirjoittaja veera päivämäärä Ma Heinä 25, 2011 7:39 am

Tiedän myös, että moni rotujärjestö on laittanut Kennelliittoon listan nimenomaan erikoistuomareista, joilla on todellakin rodusta tuntemusta.
veera
 


Paluu KEHÄNLAIDALTA

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa