Punkkeja koirassa !

Koiran ruokintaan ja terveyteen liittyviä juttuja.

Punkkeja koirassa !

ViestiKirjoittaja KomiA päivämäärä To Touko 07, 2009 10:28 pm

Aikaisempina vuosinakin on koiristani löytynyt "pullea" punkki 1-3 vuoden välein. Tänään nipistin koirastani kaksi punkkia, toinen oli silmäkulmassa ja toinen korvan takana. Viikkoa aikaisemmin oli yksi punkki toisessa silmäkulmassa, joten nyt punkit tuntuvat olevan erityisen aktiivisia.
Pyöräilyt koiran kanssa on olleet vähäisiä ja nekin aika "kuivilla" reiteillä, joten luulen että punkit vaanivat koiraa puiston laidassa olevan koiratarhani kulmalla. Viimeisten löydosten jälkeen raivasin kuloheinän ym. matalat kasvit tarhan aidan rajalta pois. Auttaneekohan se mitään. Olisko punkkikarkotteista/- pannoista apua ?
Koirani "mököttää" välillä ja on jättänyt annoksen koskemattomaksi pari kertaa. Ei kai punkeista ole tullut tautia ? Tänään sai kyllä pyörälenkillä olla etupäässä jarrumiehenä, joten perusterveys tuntuisi olevan kunnossa.
KomiA
 

Re: Punkkeja koirassa !

ViestiKirjoittaja Metsäkulma päivämäärä Pe Touko 08, 2009 9:49 am

Laitoin viime kesänä Exspot valeluliuosta. Toimii erittäin hyvin. Ei ollut koko kesänä ainuttakaan punkkia koirassa.

Jos koirassa on punkkeja, ne tippuu itsestään pois liuoksen laiton jälkeen.
Metsäkulma
 

Re: Punkkeja koirassa !

ViestiKirjoittaja Hylsysoppa päivämäärä La Kesä 13, 2009 2:33 pm

Punkkeja levittävät tehokkaasti metsäkauris sekä siili. Jos näitä löytyy lähistöltä on myös punkkiriski suurempi.
Hylsysoppa
 

Re: Punkkeja koirassa !

ViestiKirjoittaja metsässä päivämäärä Su Kesä 14, 2009 7:57 am

Hylsysoppa kirjoitti:Punkkeja levittävät tehokkaasti metsäkauris sekä siili. Jos näitä löytyy lähistöltä on myös punkkiriski suurempi.

Tuolla on muutama kosteikkopaikka,joka kasvaa pitkää heinää.Ei tarvi koiran kuin pyörähtää siellä,niin turkissa hiippailee jopa kymmeniä
punkkeja.
Lähellä on kuivenpaa mäntykangasta,jossa punkkeja ei ole.
Alueella ei ole siilejä,eikä paljon metsäkauritakaan.

Onkohan koirissa todettu Borrelioosia,tai puutiaisaivokuumetta.
metsässä
 

Re: Punkkeja koirassa !

ViestiKirjoittaja jänes päivämäärä Su Kesä 14, 2009 9:09 am

Münsteri-lehdessä oli juttu punkeista. Kirjoitus oli lainattu eläinlääkäri-lehdestä. Koira voi sairastua borrelioosiin. Taudin diagnostiikka on hankalaa, joten koira voi pahimmassa tapauksessa menehtyä. Sukulaiskoira meni viimekesänä punkin puremaan :cry:
jänes
 

Re: Punkkeja koirassa !

ViestiKirjoittaja KomiA päivämäärä Su Kesä 14, 2009 10:03 am

Exspot valeliuosta laitoin minäkin koiraani toukokuun alkupuolella. Ei ole punkkeja tarkastuksissa sen jälkeen koirasta löytynyt. Täytynee laittaa uudet aineet lapojen väliin juhannuksen jälkeen, ettei pääse teho laskemaan. Kuukkelilla löytyi borrelioosista paljon tietoa haulla "borrelioosi koira". Pahoihin oireisiin näköjään antibiootit auttaa, mutta voi sairaus mennä ihan krooniseksikin.
Kokkolan-Pietarsaaren alue taitaa olla pahimpia punkkiseutuja Suomessa Ahvenanmaan jälkeen. Merenrannan kosteat, lepikkoiset heinikot on varmimpia punkkipaikkoja.
KomiA
 

Re: Punkkeja koirassa !

ViestiKirjoittaja Ruippa päivämäärä To Touko 24, 2012 10:42 pm

Mikähän lie tämän kesän tehokkain punkinkarkoitussysteemi? Oli mökiltä tarttunut muutama WSS:iin, kun juoksenteli siellä vapaana. Ajokoirat oli tarhassa, niin ei ainuttakaan punkkia :shock: Tänään laitoin yhden ison mustikan kokoisen punkin vessanpönttöön, oli koiran makuukoriin irronnut :( onneksi ei löytynyt enempää harjatessa.
Ruippa
 

Re: Punkkeja koirassa !

ViestiKirjoittaja tonik päivämäärä Ma Touko 28, 2012 1:55 pm

Olen jo vuosia käyttänyt Bayvantic-valeluliuosta, antaa myös erittäin hyvän suojan hyttysiä vastaan. Paketissa aineen kesto muistaakseni 3-4 vko, mutta punkkeihin tehoaa kauemminkin, hyttysiin/mäkäräisiin tuon kolme-neljä viikkoa.
tonik
 

Re: Punkkeja koirassa !

ViestiKirjoittaja Mikko Savela päivämäärä Su Joulu 02, 2012 6:52 pm

navetta radaria ku suhauttaa koirankoppiin niin lähtee kaikki ötökät turkista ja nokista.
Mikko Savela
 
Viestit: 70
Liittynyt: La Syys 22, 2012 6:14 pm

Re: Punkkeja koirassa !

ViestiKirjoittaja Pauli Sornikoski päivämäärä Su Joulu 02, 2012 8:47 pm

, joo teällä on meillä tälläiset konstit, kalevi, jukka mikko ja minä ainakin käytetään tuota konstia ja on kyllä todettu parhaaksi, niin ja tietenkin pitää muistaa pönkätä koira koppiin.
Pauli Sornikoski
 
Viestit: 1144
Liittynyt: To Elo 23, 2012 3:37 pm


Paluu KOIRAN RUOKINTA & TERVEYS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa