Kirjoittaja Reporetku päivämäärä To Loka 18, 2007 2:52 pm
Tuosta touhusta ei yleensä ole kuin haittaa. Pakon sanelemana tuota on tullut tehtyä, kun on pentu kasvamassa, eikä aika tahdo riittä kaikien koirien erikseen kouluttamiseen. Ainakin seuraavia haittoja tuosta "kouluttamisesta" tiedän:
1. Pentu ei kestä emän mukana. Se rasittuu liikaa ja jopa eksyy metsään.
2. Kaksi koiraa metsässä merkitsee laumaa ja tällöin ei ensimmäisenä tule isäntä ja koti mieleen. Touhu voi jatkua jopa vuorokausikaupalla. Onneksi nykytekniikka auttaa tässä asiassa. Laumassa koirat myös ajavat usein kiellettyä riistaa, vaikka yksin eivät sitä tekisikään.
3. Pentu leimautuu liikaa emäänsä, jos asuu tarhassa sen kanssa ja vielä metsästääkin emänsä seurassa. Isäntä on usein tällöin pelkkä ruokinta-automaatti.
4. Pentu ei opi itsenäiseen työskentelyyn. Lisäksi voi oppia siihen, että
menee aina vieraankin koiran ajoon.
Pentu kyllä oppii ajamaan yksikseenkin, kun se aika koittaa. Hukkaan mennyttä aikaa ei ole sekään, kun koira ei vielä ole syttynyt, mutta olet sen kanssa kahdestaan metsällä. Tällöin kannattaa keskittyä tottelevaisuuteen ja yleensä yhdessäoloon. Näillä alkutaipaleen kokemuksilla voi olla arvaamattoman suuri merkitys sille, että myöhemmin saa metsästää yhteistyössä koiran kanssa riistaa, eikä ampua riistaa vain siksi, että saisi koiran kiinni.