Kirjoittaja RF 10 päivämäärä Ti Loka 09, 2007 10:56 pm
Kyllä ajokoiraväellä on nyt lystiä, kun pääsevät mollaamaan Forssin Jaria ja Alapörkän Bellaa oikein olan takaa. En yleensä ota kantaa näihin nettikeskusteluihin, koska ne ovat yleensä niin ala-arvoista kirjoittelua, että niitä ei viitsi edes lukea.
Nyt päätin kuitenkin kertoa oman mielipiteeni asiasta, koska asia näyttää paisuvan yli äyräittensä.
Ensinnäkin, kenen vastuulla on viinan otto? Eikö se ole jokaisen oma, henkilökohtainen asia? Olen startannut Bellalla tänä syksynä viidessä eri kokeessa eri puolilla Suomea. Joka kokeessa Bella on ajanut ykkösen. Joka kerta minulla on ollut mukana sama määrä ”lämmikettä”. Kolmessa kokeessa tätä ”ilolientä” ei ole kulunut grammaakaan, ja kahdessa muussa kokeessa tämä kyseinen nestemäärä on käytetty kokonaisuudessaan. Tornion kokeessa tuomareista ei huomannut kukaan ulkopuolinen yhtään mitään, koska tuomarit osasivat oikean ottotavan.
Pirkka-ajoissa päivä eteni seuraavanlaisesti, jonka molemmat tuomarit varmasti voivat allekirjoittaa: aamulla noin klo 7.00 avasin litteän ½ litran kossupullon, josta annoin ”maahiselle” korkillisen. Tämä on ollut perinteeni jo parikymmentä vuotta. Tämän jälkeen sanoin tuomareille: ”Toivon, että otatte pienet huikat koiran haulle, ja sitten jos ajo syntyy pienet myös sille. Loput on vapaaehtoista.” Tuomarit kunnioittivat koiranomistajan kohtuullista toivomusta ja noudattivat ohjeitani. Ajo kulki n. tunnin hyvällä kuuloetäisyydellä, minkä jälkeen se loittoni kauemmas, ja lähdimme nuoremman tuomarin kanssa ajon perään. Ryhmätuomari jäi lähelle autoa. Näin erä kului loppuun, ryhmä hajaantuneena, kuten pitääkin. 119 minuutin ajon jälkeen tuli hukka, joka jatkuin vielä noin 10 min. erän jälkeen, jolloin Bella sai tupurilähdön. Jänis siirtyi aivan maaston toiseen laitaan lähelle maantietä, ja sieltä jälleen lähelle lähtöpaikkaa. Näin jatkui liki 100 minuuttia, enkä päässyt ajon väliin yrityksistäni huolimatta. Viimein jänis tuli kynnöspellolle, josta sain kytkettyä koiran. Ensimmäisen erän puolivälistä, jolloin viimeksi näin ryhmätuomarin, oli kulunut n. 3 tuntia kun saavuin takaisin autolle. Ryhmätuomarilla oli selvät suunnitelmat toista erää varten, ja siirryimme näiden ohjeiden mukaan toiselle erälle. Haku kesti pitkään, ja aina silloin tällöin tarjosin siitä litteästä pullosta tuomareille pienet huikat. 115 minuutin haun jälkeen viimein kuului lähtökiljahdus. Otimme sen kunniaksi litteästä pullosta loput mitä siinä vielä oli. Molemmat tuomarit olivat siinä vaiheessa lähes vesiselviä, olimme olleet metsässä jo reilut 6 tuntia. Hyvin sujunut ajo alkoi loitota kauemmas, joten lähdimme jälleen nuoremman tuomarin kanssa ajon perään. Siinä vaiheessa ryhmätuomari, pilke silmäkulmassa, kysyi: ”Onkohan yhtä pitkät ryypyn välit kuin ensimmäisessä erässä?” Otin autoni takakontista kolmevarttisen kossupullon, ja kaadoin siitä siihen litteään pulloon n. 2-3 cm lientä ja sanoin: ”Yritä tuolla pärjätä erän loppuun.” Näin seurasimme jälleen ajoa erillään, kuten kuulukin, ja hyvin kuuluikin. Erän loppupuolella ryhmätuomari soitti ja kyseli olinpaikkaamme, ja liittyikin seuraamme. Kun erää oli jäljellä n. 10 minuuttia, kysyin ryhmätuomarilta että saanko lähteä jo ajon lähituntumaan, että ei menisi kiinniotossa niin kauan kun ensimmäisessä erässä. Ryhmätuomari antoi luvan.
Fiilikset olivat todella mahtavat. Kaksi huippuajoa näin isoissa kokeissa! Lähtiessäni hakemaan koiraa, annoin avatun kolmevarttisen tuomareille ja sanoin: ”Ottakaa siitä ryypyt, minä menen hakemaan koiran.” Minulla meni koiranhakureissulla n. 20-25 minuuttia. Saavuttuani ryhmän luokse huomasin, että pullo oli täysin tyhjä. Säikähdin siitä itsekin hieman, mutta en antanut sen pilata hyvää tunnelmaani. Tuomarit täyttivät korttinsa ja näyttivät ne minulle, niin kuin asiaan kuuluu. Lähdimme pikaisesti ajamaan kohti keskuspaikkaa. Lähestyessämme Laihian keskustaa, nuorempi tuomareista pyysi poikkeamaan kaupan kautta, jotta voisi hakea oluen. Oli kuulemma kova jano. Suostuin pyyntöön ja ajoin paikallisen K-Marketin pihaan, ja lupasin käydä hakemassa, koska aioin ostaa samalla myös itsellenikin. Molemmat tuomarit joivat janoonsa yhden tölkin olutta matkalla keskuspaikalle. Huomasin perille päästyämme, että molemmilla tuomareilla alkoi kieli olla jo melko kankeana. Menin suoraan ylituomarin huoneen ovelle kirjoittamaan Bellan nimen, toivoen että pääsisimme heti sisään. Pettymykseni oli suuri, kun huomasin että edellämme oli lähes kymmenen koiraa. Meni noin 2,5-3 tuntia ennen kuin pääsimme sisään. Sitä en tiedä, joivatko tuomarit vielä lisää tuona aikana, mutta eivät he ainakaan selvenneet.
Tässä päivän tapahtumat tiivistettynä. Päätelköön jokainen itse, kuka teki virheitä, ja minkälaisia. Mutta älkää syyttäkö SAJ:ta, tai varsinkaan Pirkka-ajojen järjestäjiä ko. asiasta, sillä heillä ei ole osaa eikä arpaa tässä jutussa. Kaikki palkintojenjakotilaisuudessa mukana olleet varmaan muistavat, kun pyysin tuomareitteni puolesta anteeksi kaikilta osapuolilta heidän käyttäytymistään, ja kerroin samalla lyhennelmän päivän tapahtumista.
Olen ollut mukana ajokoetoiminnassa liki neljäkymmentä vuotta. Kyllä nykypäivän kokeet ovat kuin rippikouluja, jos vertaa aikaan n. 20-30 vuotta sitten. Niistä kokeista voisi kirjoittaa vaikka romaanin, kuinka lauantaiaamuna koepaikalle saavuttaessa miehiä oli jo sammuneina pitkin ja poikin lattioita. Vielä nykyäänkin vanhemmat ajokoiramiehet muistelevat haikeina noita aikoja.
Vahingosta viisastuu, sanoo vanha sananlaskukin. Toivottavasti näin myös minä. Tästä eteenpäin Forssin Jari tarjoilee ”lämmikettä” vain tuomareille joiden tietää osaavan ottaa kohtuudella ja viisaasti.
Toivottavasti tämän asian vatvomin loppuu tähän. Annetaan Pirkka-ajojen järjestäjille rauha alkaa suunnitella seuraavia Pirkka-ajoja, joissa kaikesta huolimatta aion olla mukana.
Ajokoiraterveisin, Alapörkän Bella ja Jari Fors.